Imac puhisee toistakymppiä

Apple Imac-tietokoneeni täytti viime syyskuun puolivälissä kymmenen vuotta. En järjestänyt uskolliselle työjuhdalleni syntymäpäiväjuhlia, vaikka ehkä olisi ollut syytä. Minusta elektroniikan pitää olla ympäristöystävällistä ja siten myös kestää aikaa.

Jatka lukemista ”Imac puhisee toistakymppiä”

Kauniit kesäkaupungit talvella

Naantali kaupunki Muumitalo Muumimaailma kirkko näkötorni Merisali merimerkki uimaranta

Suomen kaupungit ovat ihania kesällä, mutta talvella ne ovat auttamattoman ankeita.

Olen kuullut monet kerrat jonkun sanovan jotakin suomalaista kunnanpahasta kauniiksi kesäkaupungiksi. En edes muista, mistä niin sanotusta kaupungista en olisi kuullut samaa väitettä. Niinpä halusin selvittää, mitkä ovat Suomen todelliset kesäkaupungit.

Jatka lukemista ”Kauniit kesäkaupungit talvella”

Sähkökirjojen kirjakauppavertailu

Helsingin kirjamessujen innottamana päätin etsiä parasta kirjakauppaa sähkökirjojen ostajalle. Valitsin vertailuun kuusi verkkokauppaa.

E-kirjan eli sähkökirjan lukulaitteen omistajana mietin, mistä saisin kirjat edullisimmin. Vertailu on rasittavaa, joten ajattelin tehdä kohtuullisen kokoisen vertailun kerralla. Ostopäätökseeni vaikuttavat tarjonnan runsaus, halvin hinta ja käytettävyys.

Jatka lukemista ”Sähkökirjojen kirjakauppavertailu”

Datan avaaminen tuottaa yllättäviä hyötyjä

Sanna Marttila AvoinGlam-sivusto

Tietokantojen avaaminen muiden käyttöön voi synnyttää uutta tietoa, palveluita ja liiketoimintaa. Kaikkia hyötyjä tiedon luovuttaja ei voi edes ennakoida. Eikä tarvitsekaan.

Tämän ajatuksen toi esiin tietoasiantuntija Anne Kauhanen-Simanainen Cim-viestintäyhtiöstä. Hän piti puheenvuoron Avoin data Suomessa 10 vuotta -seminaarissa Helsingin kaupungintalolla viime viikolla.

Ajatusta voi mielestäni jatkaa näin: vaikka kukaan ei keksisi tapoja rahastaa datalla, se voi kiinnostaa epäsuorasti journalistia ja lukijaa.

Jatka lukemista ”Datan avaaminen tuottaa yllättäviä hyötyjä”