Tekoäly oppii yhä inhimillisempiä kykyjä. Se pystyy uskomattoman luovaan työhön ja hämäämään taitavasti ihmissilmää.
Kokeile, kuinka hyvin erotat ihmisen ja koneen luoman materiaalin toisistaan. Vastaa visaan uudessa ikkunassa tai upotetulla lomakkeella postauksen lopussa.
Olen valinnut testiin neljän laisia tehtäviä: joudut tunnistamaan uutistekstiä, kuvataidetta, muotoilua ja kasvoja.
Suomalainen uppoutuu mieluummin kuvitelmiin kuin syventyy todellisuuteen. Fiktion valta elämästä paljastuu median käyttöä tutkimalla.
Roolipelitapahtuma Ropeconin jälkeisessä todellisuuteen palaamisen aiheuttamassa krapulassa rupesin pohtimaan, kuinka suuren osan valveillaoloajastaan ihmiset keskimäärin viettävät muissa maailmoissa. Suoraa vastausta kysymykseen ei saane mistään, mutta suuntaa antavan arvion voi olemassa olevan tiedon perusteella koota.
Kenties tärkein lähde on mediankäyttöä koskeva tutkimus. Suomalainen seuraa Kantarin mukaan eri medioita keskimäärin seitsemän tuntia ja 57 minuuttia päivässä. Hän nukkuu päivässä Finterveys-tutkimuksen lukujen perusteella seitsemän tuntia ja 21 minuuttia. Valveillaoloajasta kuluu siten 48 prosenttia median seuraamiseen.
Medioihin käytetyn ajan voi jakaa karkeasti faktapohjaiseen ja fiktiiviseen ohjelmaan. Virallista jakoa ei ymmärrettävästi ole, joten olen omin vapauksineni tulkinnut Kantarin luokittelusta fiktiivisiksi medioiksi suoratoisto- ja tilausvideopalvelut, videopalvelut, radion, musiikin suoratoisto- ja audiopalvelut sekä elokuvat leffateattereissa. Osittain fiktiivisiksi olen laskenut television ja kirjallisuuden.
Televisio-ohjelmien fiktiopitoisuuden olen karkeasti yleistänyt Finnpanelin tietojen perusteella Suomen katselluimman kanavapaketin eli Ylen kanavien ohjelmatarjonnan mukaan. Niiden osuus katseluajasta on yhteensä 43,3 prosenttia. Ohjelmatyypeistä olen lukenut fiktioksi ulkomaisen ja kotimaisen fiktion lisäksi lastenohjelmat ja elokuvat. Näiden perusteella katseluajasta 73 prosenttia kuluu sepitteellisen sisällön seuraamiseen.
Luettujen kirjojen jakauman kauno- ja tietokirjallisuuteen yleistän kirjastoista lainattujen teosten pohjalta. Kuvitteellista kerrontaa edustaa Tilastokeskuksen mukaan vajaat kaksi kolmasosaa lainatuista teoksista. Olen antanut tälle vajaalle kahdelle kolmasosalle lukuarvoksi 65 prosenttia, koska tarkkaa lukua ei mainittu lähteessä.
Kun televisio-ohjelmien ja kirjallisuuden ohjelmien fiktiopitoisuus otetaan huomioon, fiktion osuudeksi suomalaisen mediapäivästä tulee 59 prosenttia. Tämä tarkoittaa fiktiota neljä tuntia ja 42 minuuttia päivässä. Valveillaoloajasta tämä tarkoittaa 28 prosenttia.
Pelaaminen on nähdäkseni enimmäkseen fiktiivistä ajanvietettä. Suomalaisista 60 prosenttia pelaa Pelaajabarometrin mukaan jotakin peliä vähintään kerran kuukaudessa. Niiden, jotka pelaavat vähintään kerran kuukaudessa, keskimääräinen peliaika on päivässä noin 57 minuuttia. Kaikkien suomalaisten kohdalle jaettuna ajasta tulee 34 minuuttia.
Kun peliaika lisätään median käyttöä koskeviin lukuihin, fiktion päivittäinen määrä kasvaa viiteen tuntiin ja 17 minuuttiin. Valveillaoloajasta tämä vie liki 32 prosenttia.
Jos oletetaan, että aika rientää fiktion parissa ainoastaan vapaa-ajalla, fiktion valta ihmisten omasta elämästä on entistä suurempi. Laskuharjoituksessa olen tehnyt summittaisia ulkomuistista kumpuavia oletuksia: suomalaisista 72 prosenttia käy töissä. Työpäivän pituus on kahdeksan tuntia. Työpäiviä on kuukaudessa 21 ja työkuukausia on vuodessa 11. Tällä perusteella suomalainen käyttää päivästä keskimäärin kolme tuntia ja 38 minuuttia työntekoon. Kun suhteuttaa fiktioon uppoutumisen hereillä vietettävään vapaa-aikaan, kuvitelmat syövät 40 prosenttia suomalaisen ajasta.
Keskimääräisestä suomalaisesta voi lukujen perusteella vetää varovaisen päätelmän: hänen ajatuksensa askaroivat enimmäkseen tässä maailmassa mutta liihottavat pitkiksi ajoiksi myös mielikuvituksen valtakuntaan. Kun hän ehtii jonkin taiteellisen elämyksen äärelle, se on yleensä fiktiota.
Laskelmaani voisi lisätä vielä lukuisia erilaisia fiktion muotoja. Olen jättänyt ne pois laskuista, koska kattavaa tietoa on vaikea löytää.
Fiktioksi sopii lukea nähdäkseni eri kulttuuripalvelut ja erilaiset harrastukset tai kurssit. Teatterissa tai näytelmäkerhossa käyminen tai vaikkapa roolipelaaminen tai larppaaminen ansaitsevat tulla luetuksi mukaan.
Koska olen jättänyt monia fiktion muotoja pois laskuista, fiktion osuus ihmisten elämästä saattaa olla laskemaani suurempi. Toisaalta, lukua pienentää varmasti se, että joskus eri medioita seurataan samanaikaisesti ja mahdollisesti myös työaikana.
Tilastokeskus on seurannut suomalaisten vapaa-ajan viettoa, ja houkuttaisi käyttää tutkittuja rientoja näissä luvuissa mukana. Ikävä kyllä jätin ne pois, sillä tutkimuksessa on selvitetty, kuinka suuri osa väestöstä osallistuu rientoihin, eikä ajankäyttöä.
Artikkelin kuvana olen käyttänyt Vatikaanimuseossa kuvaamaani renessanssin aikaista teosta Paratiisista.
Myöhempi lisäys: Sain kommentin postauksestani, että Tilastokeskus on tehnyt tutkimuksen ajankäytöstä. En vain ollut löytänyt sitä. Tämäkään tilasto ei vastaa aivan suoraan fiktion kulutukseen, mutta se on ilman muuta kiinnostava lähde.
Lukupäiväkirjan pitäminen tuottaa lahjomatonta dataa omasta itsestä. Vaikka luulisi jokaisen tuntevan itsensä, tieto voi yllättää. Mitä enemmän merkintöjä kertyy, sitä perusteellisemmin voi summata omia mieltymyksiään.
Suoritan toista vuotta Helsingin kaupunginkirjaston Helmetin lukuhaastetta, joka innostaa lukemaan teoksia oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Haasteen sivuilta on ladattavissa Riikka Utriaisen tekemä mainio Google Sheet -pohja, jolla voi pitää omaa lukupäiväkirjaa ja seurata haasteen edistymistä. Haastepäiväkirjan Kuvaajat-välilehti kokoaa ajan mittaa kiinnostavaa tietoa, millaisia kirjoja on tullut valituksi.
Minua on pitkään askarruttanut, millaisista kirjoista yleensä pidän. Siksi täydensin haasteen olemassa olevaa pohjaa uusilla taulukoilla ja grafiikoilla, jotka paljastavat lukumieltymykset jo aiemmin syötetyn informaation perusteella.
Päivitetty lukuhaastetaulukko kertoo muun muassa, mistä genrestä, kirjailijan kansallisuudesta, sukupuolesta ja kirjoitusaikakaudesta lukija pitää eniten. Graafit osoittavat myös, korreloiko kirjan pituus, lukemisen nopeus, kieli, formaatti tai hankintatapa lukukokemukseen.
Taulukko graafeineen muodostaa kuvan lukijan mausta. Minusta olisi mukavaa, jos kirjabloggarit antaisivat lukijan peilata arvostelujaan avoimesti oman lukijaprofiilinsa kautta. Jos lukija saa tiivistetyn profiilin arvostelijasta, hän pystyy suhteuttamaan yksittäisen arvostelun tämän mieltymyksiin ja asiantuntemukseen. Lukupäiväkirjan pystyy julkaisemaan ja upottamaan helposti blogiinsa.
Tieto voi kertoa uutta myös itselle. Olen yllättynyt ainakin omista lukutottumuksistani. Vaikka en tietoisesti tee kirjavalintoja kirjailijan sukupuolen perusteella, luen näköjään enemmän miesten kirjoittamia teoksia ja ainakin tänä vuonna olen pitänyt niistä keskimäärin naisten kirjoittamia enemmän.
Lukupäiväkirjani kertoo hupaisia seikkoja esimerkiksi kirjojen hankintatavasta. Ilmaiset kirjat – kuten kirjakierrätyksestä noukitut teokset – ovat parhaita elämyksiäni. Olen myös taitava ostamaan itselleni kirjoja. Ystävät tuntevat makuni lähes yhtä hyvin, ja heidän lainaamansa teokset pesevät mennen tullen kirjastosta lainatut teokset.
Lataa täydentämäni Lukuhaaste 2019 taulukko laskentakaavoilla ja tilastoilla + -pohja.
Jos sinulla ei ole vielä täytettynä vastaavaa lukupäiväkirjaa, voit ottaa sen suoraan käyttöösi. Vuosittaisen haasteen sijaan pohjaa voi käyttää myös pysyvänä lukupäiväkirjana.
Jos sinulla on jo käytössä alkuperäiselle pohjalle tehty haastepäiväkirja, seuraa näitä ohjeita:
Jatkumoista, jotka muodostuvat peräkkäisistä tarkkarajaisista tapahtumista, saa upeita aikajanoja.
Kirjoitin Insinööri-lehteen insinöörin synnystä. Juttu koostuu kymmenistä 1000-luvun tapahtumista, jotka muodostavat löyhän jatkumon. Tapahtumat on jaoteltu kolmeen kategoriaan: insinöörin käsitteen, ammattikunnan ja koulutuksen muodostumiseen; tekniikan, teollisuuden ja talouden kehitykseen sekä poikkeuksellisen merkityksellisten henkilöiden elämäntöihin.
Tällainen pitkä kehityshistoria on helppo hahmottaa peräkkäisinä ja osin limittäisinä pisteinä tai janoina. Niiden selaaminen tapahtuma kerrallaan onnistuu mukavasti etenkin pieneltä mobiililaitteen ruudulta.
Tarkoitukseen soveltuu mainiosta yhdysvaltalaisen Northwestern-yliopiston journalismiin keskittyvän Knight Lab -laitoksen avoin ja ilmainen Timeline-työkalu.
Postaukseni pääkuvan olen ottanut Hieronymus Francken II:n maalauksesta Taiteenystäviä galleriassa, joka on esillä Sinebrychoffin taidemuseossa.
Tiedonvälityksen innovaatioita edistävä Uutisraivaaja-kilpailu valitsi tämän vuoden finalistiehdokkaiden joukkoon Kansalaiskide-ohjelman. Riemastuin uutisesta, sillä olen pitkään toivonut samankaltaista työkalua julkisen keskustelun jäsentelyyn lehdissä.
Kansalaiskide-hanke kehittää niin sanottujen tietokiteiden käyttöä kansalaistoiminnassa. Tietokide on avoin nettisivu, joka esittää laajaa keskustelua systemaattisessa muodossa. Tietokiteiden mahdollisuuksia on esitelty Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman yhteydessä.
Uutisraivaaja ei avaa vielä Kansalaiskide-hanketta kovin tarkasti, mutta hanke on selvästi jatkoa Näkemysverkot ympäristöpäätöksenteon tukena -kokeilulle. Tarkoitus on avata eri keskusteluosapuolten näkemyksiä niin, että ne ovat tarkasteltavissa ja haastettavissa. Työkalu antaa argumenteille voimaa, eikä keskustelua voi voittaa huutoäänestyksellä, auktoriteetilla tai retoriikalla. Ja kuka tahansa saa osallistua demokratian nimissä.
Väitteiden, argumenttien ja päätelmien ketjuja on pyritty mallintamaan yksinkertaisesti ja yhdenvertaisesti historiassa Aristoteleesta lähtien. Logiikan kehitys etenkin 1800-luvulla toi päättelyketjujen rakentamiseen uusia työkaluja. Tietokoneiden keksiminen teki keskustelujen automaattisen analysoimisen mahdolliseksi. Esimerkiksi predikaattilogiikkaan pohjautuva Prolog-ohjelmointikieli pystyy tekemään monimutkaisia päätelmiä syötetystä aineistosta. Oman rajallisen tietämykseni perusteella tähänastiset keksinnöt ovat jääneet suhteellisen pieniksi kokeiluiksi, enkä tiedä laajalle levinnyttä edistyksellistä tapaa jäsentää keskusteluja. Toki yksittäisiä juttuja varten saatetaan tehdä lehdissä ad hoc -typpisiä infografiikoita, mutta ne tehdään käsityönä.
Journalistisessa tarkoituksessa keskustelupuun ei ole tarkoituksenmukaista esittää oikeita vastauksia vaan esittää eri osapuolten näkemykset selvästi samalla kielellä ja osoittaa graafisesti ajatuksenkulku, puhuvatko ne samasta asiasta ja jos puhuvat, ovatko ne toisiaan vastaan. Näin jokainen lukija voi itse arvioida keskustelun sisältöä ja täydentää sitä. Tärkeää on myös, että niin sanotut tyhmät tai väärät mielipiteet pääsevät myös esiin, jotta lukija voi nähdä, millä perusteella ne on kumottu.
Toivon kovasti, että tietokiteet pääsevät journalistiseen käyttöön. Sillä voi tiivistää periaatteessa yksinkertaiseen muotoon monimutkaisia ja pitkiä keskusteluja. Nähtäväksi jää, kuinka toteutus onnistuu.
Suoritin yhdysvaltalaisen Texasin yliopiston Knight Center for Journalism in the Americas -keskuksen järjestämän moocin eli avoimen verkkokurssin Algoritmeista journalismin palveluksessa. Kurssi keskittyi uutisrobotteihin, tekoälyyn ja uutisprosessin osien automatisointiin. Algoritmien mahdollisuuksien lisäksi ohjelma kävi läpi algoritmien teknisiä rajoituksia ja eettisiä ongelmia.
Yksi vaikuttavimmista kurssilla esitellyistä työkaluista on Newsworthy. Palvelu louhii itse valmiita uutisia valtavasta datamassasta. Rekisteröityessäni sen käyttäjäksi sain kiinnostukseni perusteella uutisen, joka kertoo työttömyyden alentuneen selvästi nopeammin Suomessa kuin EU-maissa keskimäärin.
Kurssin vetäjä Nick Diakopoulos kutsui asiantuntijavieraaksi sattumalta suomalaisen Carl-Gustav Lindénin, joka kertoi, kuinka kotimaassa kehitetään automaatiota uutistuotantoon. Hän muistutti, että ihmiset eivät maksa robottijournalismista vaan tutkivasta journalismista. Hän lanseerasi myös käsitteen ”pesukonejournalismi”, joka erottelee journalistiset jutut eri lajeihin ja tekee ne lajin vaatimalla tavalla. Osaan voidaan soveltaa automatiikkaa, osaan ei.
Kurssi jäi yleistasolle mutta antoi eväitä alan kehittymisen seuraamiseen. Suosittelen Knightin journalismin keskuksen muitakin kursseja toimittajille ja muille kiinnostuneille.
Koulutus vaikuttaa palkkaan ja työuran pituuteen. Kokeile tilastopelissä, mitä sinulle kävisi, jos tekisit koulutusvalinnat toisin tai onnesi kääntyisi.
Pidän peleistä ja todellisuuden pelillistämisestä. Uutispelejä on tehty pitkään, ja niitä tuottavat kotimaassa ainakin Helsingin Sanomien ja Ylen datadeskit. Tilastopelit ovat hajanaisempi joukko, mutta mainioita esimerkkejä ovat elämästä Suomen itsenäisyyden alussa kertova Ennen oli kaikki… ja opintotukeen liittyvä Opiskelijasimulaattori. Julkaisijat koodaavat tyypillisesti juttunsa itse, eivätkä niiden käyttämät juttumallit ole yleisessä jaossa.
Kokeilin tilastopelin tekemistä avoimen lähdekoodin Twine-työkalulla. Se on tarkoitettu interaktiivisen fiktion tekemiseen, mutta alusta soveltuu myös faktoihin perustuvien interaktiivisten juttujen tekemiseen. Siis esimerkiksi uutisiin, tilasto- tai opetuspeleihin.
Tein simppelin Hanki elämä -pelin, jossa pelaaja voi pyrkiä peruskoulun jälkeen opiskelemaan aina korkeakouluun asti. Tilastolliset todennäköisyydet sanelevat opintomenestyksen ja sen, pääseekö töihin ja kuinka pitkään hommia riitää. Koulutus määrittää tulot ja lopulta eläkkeen.
Elämäpeli on lyhyt, mutta sen voi pelata läpi monta kertaa ja kokea, kuinka elämänvalinnat ja kohtalo muovaavat jokaiselle yksilölle oman polkunsa.
Työkaluja interaktiivisten tarinoiden tekemiseen on useita. Kysyin vinkkejä Kirjallinen suunnistaja -blogin kirjoittajalta Julius Smediltä, joka luetteli useita mahdollisia kehitysalustoja, joista suuri osa on ilmaisia. Alustoja on listattu blogin linkkipankissa.
Minusta olisi mukava nähdä vastaavia pelejä myös muissa kuin valtakunnan medioissa.
Kirjoja voi lukea monella tavalla: kovakantisena sidottuna niteenä, nidottuna pokkarina tai sähköisesti puhelimella, tabletilla tai lukulaitteella. Mutta vain yksi on niistä paras.
Olen viime vuodesta lähtien käyttänyt sekä sähkökirjanlukulaitetta että taulutietokonetta. Nykyään joudun punnitsemaan, millä välineellä luen, etenkin matkoilla.
Vertailin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin (loistava teos, muuten) lukemista eri alustoilla. Tein taulukon tärkeimmistä kilpailijoista eli pokkarista, lukulaitteesta ja tabletista.
Koko ja paino merkitsevät etenkin matkustaessa. Kovakantinen WSOY:n arvokas Akseli Gallen-Kallelan kuvittama teos on järkälemäisin: painoa 820 grammaa ja tilavuus 1,15 litraa. Kepein kilpailija on Iphone XR -puhelin, joka painaa kuorineen 205 grammaa ja vie tilaa vain 0,13 litraa. Taulukkoon kirjaamani kilpailijat asettuvat mitoiltaan näiden väliin.
Hinnat teoksilla vaihtelevat alustan mukaan. Monet vanhat kirjat ovat sähköisille lukulaitteille ilmaisia, ja niitä voi ladata vaikka Gutenberg- ja Lönnrot-projektista. Printistä joutuu yleensä maksamaan. Sen sijaan uusien kirjojen hinta näyttää yleensä olevan marginaalisesti halvempi sähkökirjoissa. Näin ei ole kuitenkaan suosituimmissa teoksissa, joista on saatavissa pokkariversio. Hain esimerkiksi Finlandia-voittaja Olli Jalosen Taivaanpallon (siitäkin pidän) eräästä verkkokaupasta. Kovakantinen maksoi 25 euroa ja sähköinen versio 21 euroa, mutta pokkarin sai 9 eurolla.
Taulukkoon olen merkinnyt laitteiden viime vuoden hinnat suojakansineen. Akunkeston olen arvioinut itse oman käyttöni mukaan.
Pokkari |
Lukulaite |
Tabletti |
 |
 |
 |
| Pokkari | Kobo Aura One | iPad 32 Gt |
| hinta (€) | ||
| 0 | 357 | 379 |
| kestää kovaa kohtelua | ||
| kyllä | ei | ei |
| akunkesto (vrk) | ||
| ∞ | 14 | 5 |
| paino (g) | ||
| 240 | 365 | 560 |
| mattapintainen | ||
| kyllä | vähän | ei |
| hyvä silmille | ||
| kyllä | kyllä | ei |
| näkyy kirkkaalla säällä | ||
| kyllä | kyllä | ei |
| lukemiseen tarvittavien käsien määrä | ||
| 1,5 | 1 | 2 |
| tilavuus (l) | ||
| 0,46464 | 0,331632 | 0,4152 |
| toimii pimeässä | ||
| ei | kyllä | kyllä |
| sivun pinta-ala (tuumaa) | ||
| 8 | 7,8 | 9,7 |
Vertailemani Kobo Aura One -lukulaite vaikuttaa vertailutaulukossa hyvältä, mutta sen käyttöliittymä tuottaa suuren pettymyksen. Ohjekirja lupaa kirjaston kirjojen lainaamista helpottavaa Overdrive-integraatiota, mutta sen valmistaja on poistanut käytöstä. Jäljelle jäävät Kobon oma kirjakauppa ja Pocket-artikkelipalvelu. Käytännössä muualta ladatut kirjat pitää siirtää laitteeseen micro usb -piuhaa pitkin ja vaativat Adobe Digital Editions ja Calibre-ohjelman asentamisen tietokoneelle. Tämä fyysistä liitäntää vaativa menetelmä on paitsi vaivalloinen myös pian mahdoton, koska fyysiset liitännät katoavat uusista tietokoneista. Vaikka käyttöliittymä on surkea, kirjan lukeminen on silmille lähes yhtä miellyttävää kuin paperille painetun kirjan.
Tabletti rasittaa silmiä pitkän päälle ja painaa selvästi sähkökirjanlukulaitetta enemmän. Tabletin tyrmääminen pelkästään siksi on kuitenkin kapeakatseista, sillä laitetta voi käyttää muuhunkin. Lisäksi sähkökirja- ja äänikirjasovellusten lataaminen ja käyttäminen on helpompaa tabletilla kuin lukulaitteella. Karrikoiden voisi sanoa, että kirjat kannattaa ladata tabletilla mutta lukea lukulaitteella.
Kirjoitin alussa, että vain yksi laite on paras. No, mielestäni jokainen laite on jossakin tilanteessa verraton. Jos harkitsee laitteen hankkimista vain lukemiseen, lukulaite on miellyttävämpi kuin tabletti. Jos ei halua varustautua satunnaisia pitkiä matkoja varten, pokkari voittaa kyllä lukulaitteen. Se on aika monen vuosikymmenen suunnittelutyön hioutunut tulos.
Töissä ja vapaa-ajalla tulee seurattua kymmeniä lehtiä, blogeja ja verkkosivuja. Yksittäin niiden selailu on työlästä, mutta informaatiotulvaan on tarjolla helppoja työkaluja.
Suosittelen tarkoitukseen Feedlyä. Syötepalvelu seuraa kaikkia julkaisuja, jotka kiinnostavat, ja eri lähteiden jutut saa aikajärjestyksessä samaan luetteloon. Palvelua voi käyttää sekä selaimessa että appina.
Olen käyttänyt Feedlyä viitisen vuotta. Seuraan tällä hetkellä 122 lähdettä, jotka olen ryhmitellyt seitsemään kategoriaan. Näin pystyn seuraamaan eri lähteitä lomalla ja töissä.
Rss-syötteitä lukeva palvelu on oiva apu sekä viihteen nälkään että työasioiden hoitoon, kun haluaa selata asiaankuuluvia lehtiä, blogeja ja muita verkkosivuja tehokkaasti.
Blogien ja verkkosivujen ongelmana on usein se, että ne päivittyvät ennakoimattomasti ja verkkaisesti. Niiden avaaminen yksi kerrallaan on työlästä ja usein turhaa. Siksi niiden niputtaminen yhteen kannattaa. Myös sanoma- ja aikakauslehtien kohdalla on kätevää lukea otsikot yhden palvelun kautta, jolloin jokaisen omaa etusivua tai mobiilisovellusta ei tarvitse ladata erikseen.
Sama palvelu ei toki välttämättä sovi kaikille. Kysyin muutamalta toimittajalta vinkkejä, mitä he käyttävät. Helsingin Sanomien datajournalisti Esa Mäkinen suositteli Flipboardia.
Flipboard oli pitkään hyvä, kannattaa kattoa sitä.
— Esa Mäkinen (@EsaMakinen) 26. tammikuuta 2019
Olennaista ei tietenkään ole, mitä sovellusta käyttää, vaan se, että pääsee kaiken mielenkiintoisen ja tarpeellisen tiedon lähteelle näppärästi.
Siirrän vanhan Mediatyöläisen lelulaatikko -blogini WordPress-alustalle. Vaihdan alustaa, koska WordPress on Bloggeria monipuolisempi ja tarjoaa siten paremmat mahdollisuudet kokeilla erilaisia verkkojulkaisemisen muotoja.
Ennen siirtoa tekemäni postaukset jätän vanhalle alustalle.
Mediatyöläisen lelulaatikko 